Jälleensyntyminen

Itämaisten uskontojen ja new agen yksi perusvalhe on ns. karman laki. Ihmisen elämä palkitaan tai rangaistaan hänen seuraavassa elämässään. Sen mukaan ihmisellä on monta elämää. Ihmisen sielu on kuolematon. Elämä jatkuu jossakin muodossa kuoleman jälkeen. Tämä valhe uuden elämän mahdollisuudesta johtaa ihmisen väärään rauhaan. Saatanan juoni on,että ihmiset eivät tunne tarvetta tehdä ikuisuutta koskevia ratkaisujaan nyt -tässä elämässä. Jälleensyntymisopin kannattajat ottavat Raamatusta irrallisia jakeita, joilla he pyrkivät todistelemaan kantaansa. Usein viitattu kertomus liittyy Johannes Kastajaan, Matt. 11:1-14, Mark. 9:11-13. Siinä Jeesus mainitsee Johanneksen olevan Elias. Jeesus kuitenkin tarkoitti, että Johannes toimi Eliaan hengessä, Luuk. 1:17. Itse asiassa kirkastusvuorella nähtiin Elias, joka ei koskaan kuollut ruumiillisesti maan päällä, Matt. 17 ja 2. Kun.2. Todellisuudessa Jeesus puhui enemmän kadotuksesta kuin taivaasta. Kertomus köyhästä Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä tuonelassa osoittaa, ettei mitään uutta elämän mahdollisuutta maan päällä ole tarjolla ihmiselle, Luuk. 16:23, Matt. 12:20, 16:20, 5:29